Säätösalaojitusta on käytetty jo pitkään peltojen vesitalouden hallintaan. Useiden säätösalaojakaivojen hallinta nopeasti muuttuvissa sääolosuhteissa saattaa olla haastavaa, varsinkin sään ääri-ilmiöiden osuessa kohdalle.
Säätösalaojituksen ja -kastelun automaatio tulee mahdollistamaan etävalvonnan lisäksi tarvittavien toimenpiteet suorittaminen etänä, vaivattomasti ja tarkasti ajoitettuna. Myös mahdollisuus automaattiseen päätöksentekoon tai toimenpide ehdotuksiin on tulevaisuudessa mahdollinen.
Lisätietoa kuivuusriskien hallinnan kansallisista suuntaviivoista Maa- ja metsätalousministeriön julkaisussa 2024:26. Suomen alueelliset kuivuusriskit.
Maa- ja metsätalousvaliokunnan mietintö MmVM 32/2022 vp:
”On myös tarpeen kehittää kustannustehokkaita menetelmiä kasteluun ja veden varastointiin, sillä kastelujärjestelmät ovat Suomessa vielä varsin kehittymättömiä ja niistä on vähän kokemusta.”
Kuvan pellolla on hyvät edellytykset mm. kasteluveden puolesta toteuttaa toimiva automaattinen säätökastelu.